tiistai 18. huhtikuuta 2017

Koolausta

     Sähkömiehiä olisi kovasti saatava työmaalle, ja sitä varten täytyisi saada levytettävät seinät ja vessan katot koolattua. Opettajan asunnon, eli työmaan puolella vessassa puuttuu vielä pätkä seinää, sillä lopetin kevytsoraharkkomuurauksen vessan tulevan oven kohdalle.  Seinän loppuosan rungon tein 66x39mm kertopuusta. Rungon paikan mitoitin siten, että uusi kevytsoraharkkoseinä kulkisi samassa linjassa kertopuutolppiin kiinnitettävän märkätilalevyn kanssa. Myös opettajan vessan nurkasta katolle nouseva viemärintuuletusputki ja pyykkikoneen viemäröinti täytyi saada kotelorungon sisälle.

     Vessan seinähän täytyi saada vielä opettajan kamarinkin puolta samaan linjaan.Tein 50x50mm puutavarasta ikään kuin toisen seinärungon kevytsoraharkko- ja kertopuuseinän eteen. Ajattelin tämän myös parantavan asuntojen välistä äänieristystä niin, ettei ainakaan luokan puolen kylppäristä äänet kantautuisi suoraan opettajan kamariin. Kiinnitin 50x50 puutolpat alajuoksuun ja yläjuoksuun, sekä lisäksi parista kohdasta kevytsoraseinään. Ovenkarmi olikin sitten aika helposti asennettavissa samaan linjaan seinän kanssa. Oven päälle jätin rungon tekemättä, sillä mieleeni tuli ajatus saada luonnonvaloa opettajankin kylppäriin. Oven päälle sopisi hyvin saman tapainen ikkuna kuin on myös ulko-oven yläpuolella.

     Kun opettajan vessan ilmanvaihto ei onnistunutkaan vanhan hormin kautta, päädyin vetämään uuden 100mm kokoisen teräskierreputken vessan katosta suoraan harjalle. Sitten minulla olikin jo kaikki valmiina vessan kattojen alaslaskuja varten.

Ristiinkoolaus ja katon höyrynsulku
     Nykyisen hyvän rakennustavan mukaan märkätilojen yläpuolelle olisi jätettävä tuulettuva tila, jottei kostea suihkuilma olisi heti kosketuksissa yläpuolisten lämmöneristeitten kanssa. Minun oli helppo toteuttaa tämä, sillä 285cm olisi muutenkin jo vähän liian suuri kylpyhuoneen huonekorkeus. Päädyin tekemään alaslaskun siten, että huonekorkeudeksi tulisi 255cm, jotta oven päälle mahtuisi vielä haluamanai ikkuna. Alaslaskun toteutin ihan vain puutavarasta. Kiinnitin kattoon vielä höyrynsulkumuovin, jonka alapuolelle muodostin tuuletusvälin ristiinkoolauskella. Näin ilma kiertää höyrynsulun ja tulevan kattopaneelin välissä ja sähkövedoille sekä upotettaville led-valoille jää vielä tilaa.

Vessa kokonaisuudessaan. Koko seinän editse menee 50x50mm puurunko.

Pääsiäisen aikaan raksamiehelläkin täytyy olla asiaankuuluvat eväät :)


Kylän pääsiäiskokko oli komea!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti