tiistai 28. maaliskuuta 2017

Maalit pois permannosta!

     Mullahan on siis vanhat lattialaudat noin 30 neliön alueella tässä opettajan asunnossa. Niitten maalipinta on kutakuinkin surkeassa kunnossa. Opettajan kamarissa lattiassa on kolme maalikerrosta: pinnassa vihreä, keskellä oranssinruskea ja pohjalla tumman harmahtava. etenkin päällimmäinen maaliekerros on oikein lohkeilevainen ja poistokunnossa. Lisäksi lattiassa on jonkin verran kohtia, jossa puun pinnasta lähtee liuskoittain puun pintakerroksia kuoriutumaan. Siis lustoittain suikaleina.

     Noo ajattelin hivasta nopeasti lattian puhtaaksi. Käytössä oli pieni epäkeskohiomakone ja pieni tasohiomakone. Pienillä koneilla lattian saa hiottua niin, että sen ilme ja luonne pysyy vanhan lattian kaltaisena. Laudat kaarevina ja ilmeikkäinä. Tai saisi... Kokeiluala lattiasta oli noin neliömetrin kokoinen ja minulla meni kolme tuntia, jotta sain kaksi päällimmäistä maalikerrosta hiottua pois. Tehokkaampaa vehjettä siis kehiin!

     Kävin kipasemasta kaupasta ns "virsikirjalaikan" eli sellaisen, missä on ikään kuin limittäin hiekkapaperin palasia. Taitaa olla oikeasti lamellilaikka nimeltään. Karkeus mulla on kaikissa papereissa ollut P40, eli karkein, mitä normaaleista kaupoista on löytynyt. 

     MUTTA! Mieleeni juolahti, että kun kerran ikkunoistakin sai maalin niin helpolla pois kuumailmapuhaltimen avulla, niin miksipäs ei lattiastakin. Kaikki ikkunat ja ovet vaan auki ja hommiin! Sattumalta oli viime viikonloppuna maukas tuulikin apuna tuulettamaan myrkkykaasut pihalle. Ja hommahan kävi mallikkaasti!

Tässä työkalut!

     Kuumailmapuhaltimella aika nopeasti lähtee maali pehmiämään ja puukolla kaapimalla pehmennyt maali pois. Haju on kamala, joten tuuletus on oltava erinomainen! Käsiin vähän käy tämä homma, mutta tällä menetelmällä maalin sai pois lähes kokonaan vauhdilla noin 30min/neliö. Lämmitys irrottaa kaiken maalin alustasta hyvin, joten jämät jotka jäävät puuhun kiinni, lähtee kevyesti hiomalla pois. Loppuhionta tuntuu aika vauhdikkaalta, kun jäljellä ei ole enää kovaa maalipintaa hidastamassa hommaa.

Kulmahiomakoneella ja laikalla saa hyvin ja tehokkaasti puussa olevat kolot ja kolhut hiottua auki.
Kevyttä hiontaa vielä kehiin
     Varmuuden vuoksi täytyy jäädä vartioimaan pariksi tunniksi työn jälkeen lattiaa, ettei vain ala kytemään mikään. Ponttilautalattiassa lämmin ilma ei juuri eristeisiin saakka pääsekään, mutta pieni vaiva on vartioida varmuuden vuoksi. Hommasta noin neljäsosa takana ja jatkuu taas ensiviikolla!

Tämä tulee olemaan näkymä keittiön ikkunasta! Täydellinen maalaisidylli! Oikeastaan tämä pitäisi jo näkyä, mutta olin iltahämärissä raivaamassa kujanneta tämän näkymän tiellä olevaan siperianhernepensaspöheikköön ja kujanne tulikin reilun metrin verran sivuun... Tehdään siten vähän leveämpi kujanne :D Naapurissa oleva mahtava tila on ollut samalla suvulla jo 1500-luvulta asti. Historian havinaa!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti